Aamulla makuuhuoneessa herätessäni – yläkerran avoimeksi remontoidussa valoisassa huoneessa – oli 14 astetta lämmintä. Siksi nukuinkin varmaan niin hyvin. Untani suojeli untuvapeitto ja sen päällä villahuopa, allani ystävän antama villainen petauspatja patjan päällä ja paljas ihoni. En osaa nukkua, jos ihoni ei saa hengittää. Siksi nukun alasti. Viileässä on hyvä nukkua. Jos lämpötila vielä laskee, niin olen ajatellut neuloa itselleni unipipon. Sellaisiahan käytettiin kauan sitten. Nyt sen ymmärrän – ainoa asia mikä pilkistää peiton alta on pää, eikä vanhoina aikoinakaan taloissa lämmintä talviöisin ollut. Sen tämä sata vuotta sitten rakennettu mummonmökki on minulle jo opettanut.

 

Alakertaan tullessani oli muutaman asteen lämpimämpää – koirani ei pidä lämpimästä, joten en illalla lämmitä paljoa. Vili olisi koko ajan ulkona, mutta nyt on siihen liian kylmää. Ulkomittari näyttää 14 miinusastetta. Tässä istuessani pönttöuuni lämmittää selkäni takana luukut vielä avoinna ja hirsiseinän raoista tuleva pakkanen viilentää sääriäni. Jalat huopatöppösissä ja äitini neulomissa villasukissa pysyvät kyllä lämpiminä.

 

Vähitellen talo lämpiää. Kun aamupuuron keittää puuhellalla, niin pehmeä lämpö leviää huoneeseen ja vähitellen voi aamulla kerroksittain puettuja vaatteita vähentää. Ikkunasta näkyvä maalaismaisema on hennon lumivaipan peittämä – vihdoinkin. Talvi on ollut hyvin vähäluminen ja minun käy sääliksi kasveja, jotka ilman lumipukua palelevat nyt pakkasessa. Junarata kulkee maisemani poikki ja pari kertaa tunnissa kumpaankin suuntaan kulkeva paikallisjuna rytmittää päiviäni.

 

Täällä on hyvä olla. Henki kulkee ja maisemat tervehdyttävät olemuksellaan. Metsät ovat hyvin hoidettuja ja paksu sammal peittää metsän pohjan pihani reunalta alkaen. Siitä lähdetään Vilin kanssa joka aamu lenkille, kun aamupuuro porisee hellalla ja teevesi odottaa kiehumista sen vieressä. Joka aamu on korppi huudellut tervehdyksensä lähipuusta ja joskus vastailen sille sen omalla kielellä – se kuuntelee ja innostuu juttelemaan joskus pitkäänkin. Vielä se ei ole tullut esittäytymään.

 

Vili nauttii, kun saa juosta vapaana ja nuuskia, mitä uusia hajuja on yön aikana ilmestynyt. Naapurin kissa on saattanut käydä tai pieni metsän eläin piipahtaa pihan lähettyvillä. Pieniä polkuja risteilee metsässä, joten asukkaita siellä on. Ehkäpä vähitellen opin niitä tuntemaan. Jostain kohtaa on aikaisemmin hakattu puita, koska nyt aukiolla kasvaa ryhmä pieniä kuusia. Niistä valitsin muutama viikko sitten itselleni joulukuusen, joka piirongin päällä vielä nököttää lumihiutalein koristeltuna. Lumihiutaleet valitsin koristeeksi, koska ulkona oli lumetonta.

 

Aurinko nousee ja värjää metsän junaradan toisella puolella. Vili jo näyttää haluavan ulos, mutta taidan odotella elohopean nousemista vielä hiukan, ennen kuin vien sen lenkille. Sitten voidaan kävellä järvelle eiliseen tapaan. Rantoihin tutustumaan jäällä kulkien – Vili välillä rantaa pitkin juosten, kun kyllästyy liukastelemiseen. Retkiluistelijat luistelivat eilen jo järven yli – minä en jalkaisin vielä lähtenyt, kun jääpiikit unohtuivat kotiin. Unelmoin pilkkimisestä eilen. Jospa sieltä saisi jonain päivänä kaloja soppaa varten.